Tolokun immeisen kohtalo

Kunnon ihmisen surkea kohtalo

Koska Suomessakin on paljon ei-kunnollisia kansalaisia, joudutaan laatimaan monia lakeja ja direktiivejä, jotta yhteiselomme onnistuisi. Lakeja on niin monenlaisia, ettei kunnon ihminen tunne niitä. Hän joutuu tilanteisiin, joissa inhimillisesti käyttäytyessään tulee rikkoneeksi jotakin niistä. Tällöin tavallaan kunnon ihmistä rangaistaan hänen kunnollisuudestaan.

Puijolle ajavan linja-auton kuljettajalle tuli muistaakseni poliisi sanomaan, että kuski ottaa tai jättää matkustajia kohdassa, jossa ei ole pysäkkiä. Tästä asiasta oli joku pilkun viilaaja ilmoittanut poliisille ja kuski kertoili tätä matkustajalle, joka ilmeisesti oli pyrkinyt tuosta aiemminkin käytetystä paikasta kyytiin auton ajaessa ohi pysähtymättä. Minä ihmettelin tapausta, koska minulle tuolläisen lakipykälän olemassa olo oli tuntematon. Tarkemmin juteltaessa tuo pysäkitön paikka oli sellainen, ettei sen käyttö mitenkään vaarantanut liikennettä. Sitä paitsi tie päättyy Puijolle, joten siinä liikennettä on vähän ja nopeusrajoituskin 50 km/h oli kai jo voimassa.

Sitten omia vastaavia kokemuksia:

Minua pyydettiin opettamaan Santalan kr. opistossa (Hanko) ja Kouvolan Kauppaoppilaitoksessa. Vastasin molemmille opiskelujeni kesken olemisen takia, etten tule mielelläni, mutta jos ette saa ketään toista niin tulen. Näin olin opettajana molemmissa yhtä aikaa puolitoista vuotta. Koska toinen oli kunnallinen ja toinen valtiollinen viikkotunteja ei laskettu yhteen ja niin tätä aikaa ei otettu huomioon ikälisissä eikä määrävuosikorotuksissa.

Siirryttyäni Kouvolaan opettajaksi minulle jäi lopulta niin vähän viikkotunteja, ettei sillä olisi elänyt ja muutenkaan en olisi voinut saada sieltä vakinaista virkaa, joten sanoin itseni irti ja muutin vanhempieni luo Kuopioon. Työttömyyskorvausta hakiessani minulle sanottiin, ettei olisi pitänyt jättää työpaikkaa, vaan jatkaa siinä ja hakea jotakin osa-aika työttömyyskorvausta, josta en ollut kuullut mitään puhetta. Niin minulle määrättiin kolmen kuukauden karenssi.

Koska olin lukenut pitkän saksan otin vuorotteluvapaata ja menin siskoni luo USA:n Californiaan opiskelemaan englantia osatakseni paremmin opettaa ATK:ta. Ennen lähtöä elosyyskuun vaihteessa soitin työttömyyskassalle miksi ei vuorotteluvapaan korvauksia ala kuulua. Sieltä vastattiin äreästi, että heillä on niin paljon hakemuksia ettei ole keritty käsitellä kaikkia niin nopeasti ja sitä paitsi tulevathan korvaukset taannehtivasti. Ennen joulua kirjoittelin taas kassalle asiasta. Ainut posti, joka tuli minulle 50-vuotispäivänäni, oli kirje kassalta. Siinä sanottiin ensinnäkin, ettei heillä ole tapana kirjoitella ulkomaille asti ja toiseksi, ettei heillä edes ole minulta hakemusta korvauksen saamiseksi. Lopulta sain hakemuksen liitteineen heille ja heiltä korvaukset taannehtivasti kolmelta kuukaudelta ja melkein puolenvuoden korvaus lähes 20 000 mk jäi saamatta. (Englannin opetus maksoi USA:ssa minulle noin 12 000 mk, jota ei mitenkään korvattu, eikä aikaa huomioitu esim. ikälisissä, koska opiskelu ei johtanut mihinkään tutkintoon.)

Ollessani Kolarin yläasteella opettajana ja luokanvalvojana päätin tutustua luokkani oppilaiden vanhempiin käymällä heidän kotonaan. Kun laitoin ko matkat verovähennyksiin työmatkoina niitä ei hyväksytty vähennyksiksi, koska tuollainen ei kuulu opettajan työvelvollisuuksiin. No verottajan ”käskystä” lopetin moisen kodin ja koulun välisen yhteistyön.

Olen ottanut lainaa ja antanut rahat yksityisyrittäjä sukulaiselleni. Kokemattomana otin lainaa liikaa niin, että olen nyt velka vankeudessa eli olen juotunut kerjäämään muuttamilta tutuiltani ja sukulaisiltani pärjätäkseni. Lainasta joudun maksamaan kulutusluottokoron.

Eräs tuttuni halusi auttaa minua ja antoi rahaa työstä, jonka olin suorittanut heille tai paremminkin heidän yritykselleen yli 25 vuotta aiemmin (yritys on lopettanut toimintansa 2007 tai ennen). Verottajan mukaan minun olisi pitänyt ottaa tutultani kaiken karvaisia työnantaja tietoja jne. ja ilmoittaa heille saamani palkka sekä maksaa siitä vero. No me sovittiin asia keskemämme, ettei kyse ole palkasta vaan avustuksesta tai lahjasta. Toisessa tapauksessa serkkuni avustaakseen minua maksoi noin viiden tunnin työstä 20e. Sen palautin hänelle takaisin, kun katsoin täysin järjettömäksi alkaa moiseen paperisotaan verottajan kanssa. Onneksi minua on avustanut enimmäkseen henkilö, jolle en ole eläissäni ollut talkoilemassa. Suurimmalta osaa tuttujani ja sukulaisiani en voisi ottaa apua vastaan, koska olen ollut heillä talkoissa ja verottaja katsoisi tietenkin ne työpalkoiksi ja harmaaksi taloudeksi, jos en ilmoittaisi niitä sille. (Muistaakohan verottaja ottaa kaikista petoksella saaduista, rikoksina vanhentuneista (yleensä 5 vuotta), tuloista verot?)

Minua on kehotettu menemää sosiaalihuoltoon. En usko heidän suostuvan auttamaan minua, koska maksan kymmenyksiä 200e kuussa.

Miksi ei pyritä nostamaan ihmisten moraalista tasoa, toisin sanoen edistämään raittiutta, rehellisyyttä, terveitä elämäntapoja, lähimmäisyyttä eli lyhyesti kristillisiä arvoja?? Miksi ei työttömyyskorvausta vastaan voida vaatia työntekoa?? (Nyt päinvastoin ihannoidaan alkoholisoituneita, huumeita käyttäviä jne. taiteilijoita, kulttuurihenkilöitä ym.) Alkoholin myyntiaikoja ja saatavuutta kai laajennetaan.

Eero Paloheimo ja Pentti Linkola toteavat suurin piirtein, että maailmanloppu on jo menossa. Olen samaa mieltä heidän kanssaan tilanteestamme, mutta väitän, että (ainoana) ratkaisuna ongelmaan olisi tehdä niinkuin minä olen tehnyt (tosin Jumalan avulla, ks aiempi juttu kristittynä elämisestä). Tällöin meidän puolellamme oleva Jumala hoitaisi loput.

Vaaditaan lisää valvontaa, jopa yksityisten ilmoituksia epäillyistä (vero)petoksista eli ollaan menossa kohti Neuvostoliiton kaltaista valtiota.

En kirjoita tätä saadakseni apua, sillä olen oppinut oloihini tyytymään ja pärjäilen ruuan, asumisen ja lääkkeiden suhteen hyvin. Reissaamisesta ja uuden hankkimisesta olen tinkinyt. Kaikkien kirjoitusteni tarkoitus on saada ihmiset elämään ihmisiksi eli tekemään parannuksen. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 + 3 =